Kuljettajat ovat huolissaan työpaikoistaan

24.04.2020

24.04.2020

Artikkelit | CC-toimitus

 

Hallituksen maaliskuinen linjaus koulujen sulkemisesta ja kokoontumisien kieltämisestä iski ensimmäisenä rajuimmin tilausajoliikenteen harjoittajiin. Kaikki kevääksi sovitut tilausajot peruttiin ja hetkessä kalenterit olivat tyhjiä. Muutaman päivän viiveellä matkustajakato pesiytyi linjaliikenteeseen. Ravintolat ja matkailuala ylipäätään saivat vaikutuksista tuta.

Linja-autonkuljettajat ovat syystäkin huolestuneet työpaikkojen säilymisestä.

– Kevät ja kesä ovat tilausajojen sesonkia. Silloin matkataan paljon ja turistibusseja näkyy teillämme eniten. Nyt tuota sesonkia ei ole. Kun otetaan huomioon, että edeltänyt joulu-helmikuu on aina tilausliikenteen hiljaisinta aikaa, niin bussiyrittäjillä on luvassa katastrofaalinen vuosi, sanoo Tilausajokuljettajat ry:n puheenjohtaja Kimmo Wirén.

– Tukiverkostot pitävät lomautetut kuljettajat jollain tapaa kiinni elannossa, mutta bussifirmat ovat oman onnensa nojassa. Pahoin pelkään, että meillä ei ole pian yrityksiä joihin töihin palata, Wirén jatkaa.

Valtaosa suomalaisista linja-autoyrityksistä ovat pieniä ja keskisuuria yrityksiä, joiden liiketoiminnan merkittävin osuus koostuu koululais- ja tilausajoista.

– Tämän kriisin vaikutukset tulevat näkymään pitkään, sillä tilausajot eivät palaa edes normaalille tasolleen enää tänä vuonna. Yrityksillä, seuroilla ja vastaavilla ei ole syksylläkään varaa järjestää sellaista toimintaa, joissa tilausbusseja tarvitaan.

Tilausajokuljettajat ry:n puheenjohtaja Kimmo Wirén toivoo vastuuministeriöiltä pikaisia ja riittäviä tukitoimia linja-autoyrityksille.

– Nyt ei riitä pieni symbolinen kertamaksu tai pikavipit vaan koko loppuvuoden ajaksi tarvitaan kestäviä ratkaisuja. Esimerkiksi jo maksettujen verojen ja maksujen palauttamista sekä niiden perimättä jättämistä vuoden 2020 loppuun asti, hän esittää.

Olet osastossa artikkelit. Uutistarinoihin pääset tästä.

Charterclub Finland