CHARTER CLUB
Charter Club on saman nimisen jäsenlehtemme sähköinen veli ja sisko, josta löydät linja-autoalaan liittyviä ajankohtaisia uutisia ja artikkeleita meiltä ja maailmalta. Olemme kansainvälisen Bus and Coach Jury:n jäsen sekä BusWorld:in, IBE Intermobility & Bus Expo:n ja FIAA:n mediakumppaneita.
CC-palvelun sisällön tuottaa Tilausajokuljettajat ry, joka on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen linja-autonkuljettajien ja tilausliikenteen parissa työskentelevien ammattilaisten oma yhdistys.
Tuoreimmat kirjoitukset
Jyväskylän bussinäyttelyssä tuoksui ilon ilmapiiri. Linja-autoliiton vuotuinen kokous ja samalla kansallinen bussinäyttelymme keräsi mukavan määrän osallistujia. Näytteilleasettajista paikalla oli kaikki merkittävät alalla toimijat. Heti tuloaulan jälkeen Vehon osastolla tervehti suomalaisessa omistuksessa olevia Setra- ja Mercedes-Benz-busseja. YES-EU:n osastolla oli leikkirata pienemmille osallistujille, mutta aikuisempaa väestöä ei kielletty osallistumasta. Hieman saatiin vihiä mitä Yutongilla on syksyksi luvassa. Volvo Bussit eivät ihan kerenneet saamaan Volvo B13R CD H -bussia esille, joten nyt nähtiin viimeisimpiä "classic"-edustajia, kun virallisesti se luovutettiin Lampiselle. Ulkoalueella oli koeajossa kolmeakselinen koutsi. Sähkökaturit ovat nyt Egyptissä koottuja. Adampolis Finland esitteli Lion's Coachia ja KB-Auto puolestaan oli tuonut Jyväskylään peräti viisi Temsa-linjuria. Tutuilla paikoillaan olivat niin pikkubussien myyjät ja Fibus, Scania ja Busland osastoineen. Näyttelypäivien aikana ilmassa tuoksui ilo ja positiivisuus. Ehkä senkin takia, että kauppojakin syntyi.
Aloitimme Charter Club:in Youtube-kanavalla uuden osion nimeltään Keikkakästi. Se on podcast-tyyppinen keskusteluosio, jossa ruoditaan ja keskustellaan bussibisnestä, bussimatkailua ja ynnä muuta. Nimi syntyi Timo Rinnekarilla oli jo pari vuotta sitten idea, että ”tehdään podcastia alastamme”. Itse ihastuin ajatukseen ja lähdimme miettimään miten sellainen saataisiin aikaiseksi. Käsiteltäviä aiheita olisi kuitenkin viljalti. Kun alkuvuonna 2026 muutin pk-seudulle, niin hahmotelmat järkevöityivät. Nyt minä ja Timo asuisimme jo mukavan lähellä toisiamme eli yhteiset aikataulut olisi helpommin sovitettavissa yhteen. Yhden kahvilakeskustelun aikana keksittiin nimi ja formaatti. Nimeksi aivomyrskyn jälkeen tuli ”Keikkakästi”, joka toimii mm. Keikkakalenterin kanssa samassa brändäyksessä. Keikkakästin studiona toimisi aina joku linja-auton interiööri, joten se osaltaan kertoisi mistä puhumme. Olimme jo miettineet, että aina aika ajoin keskustelujen vieraana on joku alaamme liittyvä ihminen. Aiheita ja vierailijoita Aluksi halusin, että Keikkakästit olisivat noin 20...

Member of BUS AND COACH JURY.

Seuraa toimintaamme X-palvelussa!
Copyright © Tilausajokuljettajat ry.
Jaa somessa
Hosting: Hostaan Design: Juha Kurkikangas

