XeiL

16.03.2024

16.03.2024

Artikkelit | Kimmo Wirén

Kaikki kai muistavat ajan, jolloin busseissa ja linja-autoasemilla oli painettuja, yhtiökohtaisia aikatauluja saatavilla. Niissä olevat poikkeusmerkinnät, esimerkiksi Itsenäisyyspäivä, Pääsiäinen tai Helatorstai vaati omat merkintänsä. Tarkoituksena oli, että matkustaja tietäisi koska vuoro ajaa ja koska ei.

Otsikko tälle stoorille on suoraan aikataulusta, eli XeiL. Se tarkoittaa arkisin, mutta ei lauantaisin. Ennen muinoin työviikko oli kuusipäiväinen eli lauantai oli työpäivä. Ehkä vähän lyhyempi kuin muina arkipäivinä, mutta kuitenkin.

Ennen muinoin bussivuorot kulkivat kylien ja kaupunkien väleillä odotetusti, kunhan vain kaikki ymmärsivät aikatauluihin merkityt poikkeamat normaalista arjesta.

SS-vuorot

Nykyään SS-vuoromerkintä saattaa joillekin aiheuttaa hengitysvaikeuksia, mutta muinoin sillä selitettiin, että bussivuoro ajaa normaaleina sunnuntaisina, mutta ei yksittäisinä arkipyhinä tai kahden pyhäpäivän sattuessa peräkkäin, ajetaan vain viimeisenä pyhänä.

KoulP ja kouluvuonna

Entisinä aikoina syksyisin oli perunannostolomia ja sitten kun Suomi enemmän kaupungistui kaavoihinsa niin ei ollut. Linjaliikennevuoroja ajettiin ”koulupäivisin”. Eli maatilan emännän piti tietää koska se vee-ketoseppälän-bussi ajaa portin ohi, jotta voi kyläkaupassa käydä ja hankkia niitä tarvikkeita, jota maatila itse ei tuota. Isäntä hoisi maataan traktorilla aamusta iltaan, arkisin ja lauantaisinkin vielä ennen saunaa, joten hän ei kerennyt kaupassa käymään.
Keväällä sentään koululaiset pystyivät viettämään ihan oikeaa hiihtolomaa. Syksyllä perunannostolomilla he olivat pakotettu maatilan hommiin.
Aikatauluissa oli tultu termiin kouluvuonna, joka suomeksi tarkoittanee talvisin. Kesäisin linjavuoroja ei ajeta niin tiivisti, koska opettajat ja koululaiset lomailevat. No mutta, bussivuoroja voidaan käyttää myös kesälomamatkailuun. Bussiyhtiöissä muokattiin tarjontaa ja aikatauluja siten, että lomamatkailutarjonta onnistuu ja linja-autojenkuljettajien kesälomat saadaan vietettyä.

Tänään

Nykyään bussiyhtiöt saavat ajomääräykset viranomaisilta tai taasen markkinaehtoisia vuoroja ajetaan omin suunnitelmin. Aikatauluinfot asiakkaille määräytyvät näiden mukaan. Bussifirmat kertovat aikataulujaan omilla verkkosivuillaan ja sähköisesti Matkahuollon tai Onnibussin verkkokauppojen kautta.
Enää ei tarvitse paperiaikatauluun merkitä SSiä/vain P tai XeiL. Netissä on se tieto miten vuorot ajetaan – jos bussiyhtiö on ne sinne oikein koodanneet itse tai kertoneet.

Ensi lauantaihin siis – nähhää pysäkillä.

Olet osastossa artikkelit. Uutistarinoihin pääset tästä.

Yhteistyökumppani
21 = Virkapuku (15.2.2025 13kk)
Charterclub Finland
Evästeinfo
Charterclub Finland

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.