Muistoissamme Väinö Paunu Oy

24.03.2024

24.03.2024

Artikkelit | Kimmo Wirén

Yksi Suomen vanhimmista bussiyrityksistä lopetti liikennöinnin alkuvuonna 2024. Sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa on paljolti muistettu legendaarista bussiyhtiötä. Olen itse ex-paunulainen ja käytän tämän mahdollisuuden muistellaakseni menneitä, kunnianosoituksena yhtiölle ja muille entisille paunulaisille.
Paunun historiaa on tallennettu ansiokkaasti koviin kansiin, joten en aio toistaa jokaista käännettä.
Ajokki Regal 360 jo paunuvärisenä.

Kinmo @ Paunu

Työskentelin Paunussa vuosina 1999 – 2008, aluksi pikavuorokuljettajana Vaasa/Seinäjoki – Tampere – Helsinki -listalla ja sittemmin ”kahvipika”-listalla. Tuo kahvipika tarkoittaa suomeksi entistä Hämeen Nopeinta ja sittemmin Super Express -vuoroa. Pohjanmaan työvuorot sisälsivät myös Helsinki-Vantaan kenttäyhteyksiä, eli telauksia Hki-Tre -vuoroille. Pohjanmaan pikavuoro oli paunuslangissa ”kimppapika”, koska se ajettiin yhdessä Länsilinjojen kanssa – vuoroviikoin.
Pisimmän Paunu-jaksoni työskentelin hallinnossa liikennetarkastaja-tittelilllä. Siinä pestissä työnkuvani oli hyvinkin monipuolinen.

Vaikka poistuin Paunusta jo viitisentoista vuotta sitten, niin olen seurannut yhtiötä tahdikkaan etäisyyden päästä aina loppuun asti.

Helsingin satamiin ja lentoasemalle

Paunu Oy oli aikanani erittäin vahva linjaliikennetalo. Liikevaihdosta 40% tuli pikavuoroista ja toiset 40% ns runkoliikenteestä, eli Tampereen keskustasta ympäristökuntiin ajetuista vuoroista (= Lempäälä, Nokia, Pirkkala ja Kangasala). Vakiovuorojen osuus väheni joka vuosi vähitellen. Se olikin tarkoitus ajaa alas hallitusti, koska elämää sillä puolen ei tulevaisuudessa ollut. Tilausajojen ja bussivuokraamisen osuus liikevaihdosta oli alle 5%. Tuo lukema vahvistaa mainitsemani linjaliikennepainotteisuuden.

Pikavuoroliikenteestä nostaisin erityisenä esimerkkinä kolmostien eli Tampereen ja Helsingin välisen tarjonnan. Sitä oli vuosien varrella lisätty aina vähän kerrallaan. Ennen muinoin ”laki” esti pikavuorojen ajamisen Helsingissä satamiin ja lentoasemallekin sai ajaa vain ”erikoisjärjestelyin”. Helsinki esti lupien saamisen satamiin väittäen sen ruuhkauttavan satamien ajoväyliä. Martti ”Masi” Paunu toi asian esille liikenneministeriön neuvottelevalle virkamiehelle, että kovasti olisi painetta tällaiselle palvelulle. Tuolloin tuli verovapaiden risteilyjen ehdoksi, että laivan pitää olla 24 tuntia reissussa. Eli laiva lähtisi jokainen päivä aina eri kellon aikaan satamasta.
Noh, virkamies olikin erittäin neuvokas vinkaten että:
– Laita siihen linjaliikennelupaan alle teksti, että ”tällä vuorolla voidaan ajaa tarvittaessa Helsingissä satamiin laivojen kulkuaikaan”. Toinen vinkki oli ”… laita siihen, että tältä vuorolta voidaan tarvittaessa tehdä syöttövuoro Keimolan ja lentoaseman välille. Laita vaan, ei sitä kukaan noteeraa.” Ja kas, loppu on historiaa.

Bussirahdilla oli roolinsa

Vanhaan aikaan bussirahdin kuljetus oli oikein hyvää pisnestä. Vuoroja kannatti ajaa omituisiinkin aikoihin. Osin sen takia, ettei kukaan muu yhtiö pääsisi ajamaan samaa reittiä. Menemättä nyt tarkemmin siihen lupa- ja kilpailukäytäntöön syvemmin, totean vaan, että vuoroja ajettiin myös em. syistä.
Pikabussit tilattiin sillä ajatuksella, että niissä on maksimaalinen määrä rahtitilaa. Ja kyllähän ne pakattiin täyteen. Paunulla oli palkattuja lastaushenkilöitä tätä varten. Onneksi, ja tietääkseni, kaksiakselisia busseja ei liikkuva poliisi koskaan ratsannut vaakalle.
Pelkän rahdin osuus vuosittaisesta liikevaihdosta oli 10 – 15 %. Tietyillä linjoilla ja vuoroilla matkustajien lipputulot olivat pelkkää katetta.

ExpressBus

Linja-autoliiton delegaatio kävi Norjassa tutustumassa kaukoliikenteeseen ja ihmettelemässä sen kannattavuutta. Kaukolinjurit olivat teipattu yhtenäiseen Nor-Way Express -kuosiin. Suomessa tietyt palikat olivat jo olemassa, eli linja-autoasemaverkko ja Matkahuolto, josta sai lippuja ostaa kaikille vuoroille. Vain brändi ja laatutaso puuttuivat. Suomen kaukoliikennebrändiksi piti tulla alunperin Busexpress, mutta se nimi olikin jo käytössä ja varattu. Sanat siis käännettiin toisin päin.
Uudelleenbrändäyksen avaintekijä oli laadun varmistuksen lisäksi paljastaa kuinka ja milloin bussivuorot kulkisivat. Lähes kaikki bussiyritykset lähtivät Eebeehen mukaan. Myös siis Koiviston Auto ja Onni Vilkas olisivat mukaan lähteneet, jos heidän ehtoihin olisi suostuttu. Onni olisi halunnut sinipunanuolen jälkeen firman nimen oheen vinttikoiransa, mutta se ei EB:lle silloin käynyt. KA taasen tuli yrityskauppamutkan jälkeen ExpressBussiin, kun ostivat Lauttakylän Auton ja Satakunnan Liikenteen. Ihan alunperin KA katsoi, että heidän brändinsä on niin vahva, etteivät tarvitse EeBeetä – vai pelottiko teippauksien ym hinta, mene ja tiedä.

Paunu-vaunuja

Penkkiverhoilu 90-puolivälistä säilyi loppuun asti

Penkkiverhoilu säilyi 90-luvun puolivälistä aina loppuun asti.

Väinö Paunussa on aina harrastettu mielenkiintoisia linjureita. Oli omaa korituotantoa, Tobusseja, Hämeen Nopeinta ja Kalevala-busseja. EB-busseissa tuli tunnetuksi ”Masi-penkitys” eli etuosassa oli 1+2 -penkitys. Samanlaisella konseptilla oli jokusia Pohjolan Liikenteen busseja myös. Tämä idea tuli myös Norjasta.
Lahden Autokorin Eagle-malleihin tuli noin 30 000 markkaa maksaneet tuoteautomaatit, joista matkustaja yritti ostaa kolikolla pahanmakuista Trip-mehua, suklaapatukoita tai pähkinöitä. Laite vaan ei yleensä toiminut, joten kuljettaja antoi repustaan kolikon pettyneelle asiakkaalle.
Aiemminkin vastaavia Masi-karkkeja oli bussin varusteena, kuten CocaCola-automaatti ja Jedematic-kuumajuoma-automaatti. Melkoisia bakteeripesiä ne olivatkin.

Tuotemaatti SuperExpressBussissa. Tämä yksilö vaati suuremman kääntöympyrän kuin muut vastaavat eivät.

Tuotemaatti SuperExpressBussissa. Tämä yksilö vaati suuremman kääntöympyrän kuin muut vastaavat eivät.


Hämeen Nopein alkoi 80-luvun puolivälissä. Lupateknisistä syistä sen lähtöpaikaksi ei saatu Tamperetta, vaan Valkeakoski eikä se saanut käyttää kaikkia matkan varrella olevia pikavuoropysäkkejä. Vuoron aikataulu oli laadittu Yhtyneiden Paperitehtaiden toimihenkilöjen tarpeisiin ja heille oli räätälöity oma sarjalipputuotteensa. Ihka ensimmäinen Hämeen Nopein -bussi oli Ajokki 6000 Apollo 1+2 nahkapenkein, joissa ei ollut säätömahdollisuutta.

Runkolaiset päivittyivät aikonaan lähes vahingossa. Volvolta oli jäänyt ylimääräiseksi kolme B10LE-alustaa, eli etuosastaan matalia kaupunkibussin alustaa. Paunu osti ne ja koriksi valittiin Lahti 402. Kun nämä uudet runkolaiset olivat hetken jo toimineet liikenteessä, niin erään asiakaskyselyn jälkeen ei paluuta ollut takaisin korkealattiaisiin, sangen harmaisiin entisiin vantaalaisiin, autoihin.
Kun Lahti toi markkinoille uuden Scalansa, niin Jarmo ja Masi Paunu olivat niin kaukonäköisiä, että 1+2 -ovisissa autoissa oli valmius rakentaa takaovi. Oli nääs horisontissa, että Tampereen seudulla vastaisuudessa vaadittaisiin kolmas ovi taakse.

MAS-150

2000-luvulla kaukoliikenneautoiksi oli jo pitkään tilattu lahtelaisia. Kun Ajokki sai tehtäväkseen uuden Wäinämöisen, niin Ajokki päätti tilata siihen rekisterikilven MAS-150, semminkin kun Martti täytti niillä hetkillä 50 vuotta. Jarmo Paunu kyllä varoitti, että saattaa tulla sanomista.
Kun Masi oli Ruskon tehtaalla vastaanottamassa ja katsomassa valmista linjuria, niin huomasi hän tuon rekisterikilven.
– Tolla rekkarilla tuo ei Nekalan tontille tule. Jos haluatte, niin tuokaa tuo rekkari sitten Saarenkärkeen synttärijuhliin, sanoi Masi.
Tuon Volvo 9700H:n rekisteriotteessa edelleen lukee: ”Aiempi rekisteri MAS-150”.

Pyörät pyörivät kaikkiaan yli 31 500 päivää

Itse Väinö Paunu järjesti pikkujouluaikaan koko henkilökunnalle nk. teatteri-illan ruokailuineen. Hän aina avasi tilaisuuden sanoilla ”pyörät ovat taas pyörineet”. Masin astuessa remmiin ja jatkaessaan teatteri-iltain perinnettä, hän käytti avauksessaan noita samoja sanoja.

Paunun pyörät pysähtyivät, mutta henkilökuntaa ei jätetty heitteille eikä oman onnensa nojaan. Saattohoitajana toiminut yhtiön viimeinen talouspäällikkö Juha Mustonen teki hyvän työn – ja kunnioitti Masin ja Pipan toivetta – että kaikki viimeisetkin työntekijät saavat uuden tallin. Alkuvuonna 2024 loput kalustosta, linjoista ja henkilökunnasta saivat uuden kodin Länsilinjoillta ja Onnibussilta.

Paunu ei ollut vain työpaikka

Facebook-ryhmän ”Entiset paunulaiset” perustaja Jarmo Lehtonen keksi, että kutsuu kaikki entiset paunulaiset viettämään ensimmäistä muistotilaisuutta Mobiliaan maanantaina 12.2.2024. Noin viikon varoitusajalla paikalle saapui liki 50 entistä paunulaista lämminhenkiseen tilaisuuteen. Täksi vuodeksi on suunnitelmissa tavata kesällä Mobilian linja-autopäivässä ja myöhemmin vuodesta sitten teatteri-illan merkeissä.
Tämä kertoo siitäkin, että Väinö Paunu ei ollut vain työpaikka, se oli uskonto.

Scania/Lahti. Kolmen aksilan taktiikalla. Paunu hankki näitä muutamia Euroopassa sisäänajettuina.

Kuvat: Markus Kallatsa

Olet osastossa artikkelit. Uutistarinoihin pääset tästä.

Yhteistyökumppanimme
14 = Busu (17.2.2024 12kk)
Charterclub Finland