Edenred järjesti kuluttajille äänestyksen Suomen Parhaasta Lounaasta vuonna 2025.
Ykköseksi äänestyksessä ylsi toista kertaa peräkkäin Matin ja Liisan Asema Oy Lapinlahdelta E63-tien varrelta. Toiselle sijalle äänestettiin Rami Visulahti Mikkelistä. Yhteistä näille paikoille on se, että molemmat ovat Tilausajokuljettajat ry:n yritysjäseniä ja molemmat on valittu yhdistyksen Vuoden Taukopaikaksi – Matin ja Liisan Asema vuonna 2009 ja Rami Visulahti vuonna 2023.

Matin ja Liisan Aseman työntekijät olivat voitosta iloissaan.
– Iso kiitos henkilökunnalle, asiakkaille, Lapinlahdelle, Ylä-Savolle, Edenredille ja kaikille äänestäjille – tämä on meidän yhteinen voitto. Voitto kahdesti peräkkäin on meille suuri kunnia ja yhteisön voitto. Kilpailun formaatti on nostanut koko Suomen lounastarjonnan tasoa. Meille se antaa entistä enemmän intoa kehittää tarjontaamme, voittaja kiittelee.
Ramissakin iloittiin
– Kiitos, että olette osa meidän tarinaa. Iso kiitos kuuluu myös jokaiselle Ramin työntekijälle. Teille, jotka joka päivä teette työtänne sydämellä – valmistatte ruokaa, leivotte ja kohtaatte asiakkaat lämpimästi. Juuri näin voimme saavuttaa sen, että lounaamme maistuu ja kohtaamisemme tuntuvat erityisiltä, kerta toisensa jälkeen. Me lupaamme jatkaa samalla intohimolla: tarjota maukasta, itse tehtyä ruokaa ja aitoja kohtaamisia, jotka tekevät arjesta vähän parempaa, lupaa Rami.

Tilausajokuljettajat ry:n Vuoden Taukopaikka 2023 sai tänä vuonna hopeaa lounasäänestyksessä.
