Linja-automerkki MAN testasi kaikkiaan yhdeksää bussiaan Ruotsin napapiirillä ja koeajelut on nyt saatu päätökseen. Tarkoituksena oli hankkia kokemuksia niin lumisista, jäisistä kuin pakkasolosuhteista. Mielenkiintoiseksi vuosittaisen talvitestin tekee tällä kertaa se, että neljä näistä busseista oli täyssähköisiä Lion’s Coach E -linjureita.
Useiden testiviikkojen aikana plakkariin kertyi tuhansia kilometrejä ja pakkastakin oli paikoin -30°C. Testihenkilöt mittasivat muun muassa akkukäyttäytymistä, energian hallintajärjestelmää, latauksien suorituskykyä ja linjurien voimalinjaa sekä yksittäisten komponenttien toimintoja. Lisäksi tietysti mittarit raksuttivat autojen sisätiloissa mitaten ilmanvaihtoa ja lämmityksen riittävyyttä.
MAN on testannut ajoneuvojaan talvisessa Ruotsissa jo yli 30 vuotta. Sähköisten Lion’s Coachien lisäksi mukana oli katureita ja seutubusseja, niin sähköisinä kuin hybrideinä.
Sähkökautoriin on tarjolla akkuja 320 – 480 kWh ja potentiaalisesti toimintamatka hyvissä olosuhteissa voi olla 650 kilometriä. MAN:in Ankaran tehtaassa on tuotantolinja viimeistelyvaiheessa tällä hetkellä ja ensimmäiset Lion’s Coach E -bussit toimitetaan asiakkaille loppuvuoden aikana.

Suurelle yleisölle MAN Lion’s Coach 14 E esiteltiin viime syksynä Brysselissä. Kuva: Kimmo Wirén

