Ilmojen Bus-kuski kulkee linja-autoilla

08.07.2025

08.07.2025

Artikkelit | Tapio Siivola

Matkustan päivittäin linja-autolla työpaikalleni Frankfurtin kansainväliselle lentoasemalle. Matka-aika Frankfurtin asunnoltani lentokentälle niin sanotulla Expresslinjalla X61, kestää vain 19 minuuttia. Suurinpiirtein samaa reittiä ajava tavallinen linjan 61 matkassa aikaa kuluu 34 minuuttia. Lähes tuplat. Aikataulu on luotettava, eikä puolentoista vuoden käyttäjäkokemuksen aikana ole tullut ikäviä yllätyksiä. Suurimpina etuina töihin bussilla matkustamisessa pidän linjan suoraa reittiä, minun ei tarvitse vaihtaa toiseen julkiseen kulkuneuvoon kesken matkan ja sitä että reittini kulkee kahden päätepysäkille välillä. Matkalla töihin voin keskittyä rauhassa tulevaan työvuoroon lukemalla iPadilta kaikki tärkeimmät suunnitelmat, sääennusteet ja muut asiat mitä päivän aikana tarvitsen.

Pitkän työpäivän jälkeen, mikä omassa työssäni voi olla 12-13 tuntia, on helppoa astua linja-auton kyytiin ja olla omissa ajatuksissa, oman pysäkin ohi kun ei voi matkustaa, viimestään bussikuski pyytää kohteliaasti poistumaan autosta jos en sitä itse ole vielä huomannut että päätepysäkille onkin jo saavuttu.

Julkisen liikenteen käyttäminen on tehty Saksassa erittäin houkuttelevaksi uuden joukkoliikennelipun ansiosta. Deutschland ticket otettiin käyttöön koko Saksan liittovaltiossa ensimmäinen toukokuuta 2023. Yhdellä kuukausilipulla saa matkustaa kaikissa Saksan kaupungeissa paikallisliikenteen linja-autoilla, raitiovaunuilla, metrolla sekä junilla. Myös regionaalijunat eri kaupunkien välillä kuuluvat Deutschland ticketin piiriin. Kuukausilippu maksaa 49 euroa. Minun tapauksessani työnantajani subventoi lippukustannusta joka kuukausi, joten minulle jää maksettavaa 16 euroa omasta pussistani. Pidän tätä loistava insentiivinä lisätä joukkoliikenteen houkuttelevuutta. Lähikaupungit ovat yhtäkkiä hyvin houkuttelevia kohteita päiväreissuille. Parhaillaan suunnittelen päivämatkaa Limburg an der Lahniin. Tuttavallisemmin Limburg sijaitsee noin 76 km päässä Frankfurtista ja on regionaalijunalla 1h 12min matkan päässä Frankfurtin päärautatieasemalta. Mielenkiinnolla odotan lyhyttä reissua tuohon pieneen keskiaikaiseen kaupunkiin, jonka joulumarkkinat ovat täällä erityisen tunnettuja. Jos perillä minun tarvitee kulkea eri puolille kaupunkia lyhyitä matkoja, onnistuu se Deutschland ticket lipulla ja paikallisbussilla helposti.

Citarot Airbussin vieressä

Matkustajabussit lentoasemilla ovat oma lukunsa. Frankfurtin naapurikaupungista Wiesbadenista kotoisin oleva Cobus on näistä ehkä tunnetuin. Nippelitietona mainittakoon, että Cobus 3000 mallin nimi tulee linja-auton leveydestä. Se on 3000 millimetriä. Tämän tiedon minulle mainitsi kyseisen linja-auton kuljettaja muutama vuosi sitten. Kun matkustan viikoittain Helsingin ja Frankfurtin välillä, pääsen säännöllisesti lentokenttien matkustajabussien kyytiin. En ole juuri koskaan näistä kyydeistä erityisemmin nauttinut, ne ahdetaan monesti täyteen, ilmanvaihto on mitä on ja busseissa usein odotellaan joko liikkeelle lähtöä tai sitten ovien avaamista jotta linja-autosta pääsee ulos. Tämä ei ole välttämättä se kaikista miellyttävin osa lentomatkailua.

Linja-autokuljetukset lentomatkustajille ovat yksi osa suurta palapeliä. Palapeli jatkuu myös lentokentän toisella puolella.

 

Mutta myös työajalla lähes päivittäin tarvitsen linja-autokuljetusta. Isolla lentoasemalla kaikki lentokoneet eivät aina pääse matkustajasiltapaikoille, joten erikseen miehistöille tarkoitetut linja-autot kuljettavat miehistöjä lentokoneilta toisille ja edestakaisin terminaalien ja lentokoneiden välillä. Lufthansan miehistöille on jopa oma pieni terminaali, mitä kautta he lukevat miehistöbusseilla lentokoneille. Lufthansalla on noin 27 000 lentohenkilökunnan jäsentä töissä, osa on tosin sijoitettuna Münchenin hubiin, joten heidän kuljettamiseen päivittäin tarvitaan useiden kymmenien henkilökuntabussien laivasto. Tämäkin logistinen operaatio on hyvin pitkälti automatisoitu, kuljetuksia ei tarvitse erikseen tilata vaan ne tulevat automaattisesti hakemaan sovitusta paikasta sovittuun aikaan. Toki aina löytyy päiviä kun tulee epäsäännöllisyyksiä ja pitää tarttua puhelimeen ja varmistaa kuljetusten tilanne.

Kaiken kaikkiaan linja-autolla siirtymiset ovat elämässäni läsnä päivittäin. Siitä on tehty niin helppoa, etten sitä juuri edes ajattele.

teksti ja kuvat: Tapio Siivola
Kirjoittaja on suomalainen ilmojen bussikuski, joka työskentelee Saksassa Lufthansa-konsernissa. 

Katso Tapion Charter-päivä:

Olet osastossa artikkelit. Uutistarinoihin pääset tästä.

Yhteistyökumppanimme
24 = Juustoportti (2025 loppuun)
Yhteistyökumppanimme
11 = MAN (31.1.2024)
Charterclub Finland
Evästeinfo
Charterclub Finland

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.