Flixbussin uudet reittiavaukset kattavat lähes koko Suomen

20.09.2024

20.09.2024

Juho Käki | Uutiset

Uusimman reitin avaus Puolasta Rovaniemelle on viivästynyt lupaprosessin pitkittymisen vuoksi. Flixbusjohtaja kiittelee kuitenkin Suomea nopeasta ja helposta lupaprosessista. 

Saksalaislähtöinen Flixbus esitteli Suomessa nopeasti kasvanutta reittitarjontaansa kuluneella viikolla suomalaiselle medialle. Flixbus Itä-Euroopan varatoimitusjohtaja Michal Leman kertoi, että matkustajamäärät ovat kolminkertaistuneet viime vuodesta.
Flixbus Itä-Euroopan liiketoimintajohtaja Kamila Zelewska taas kertoo, että viime vuonna aloitettu Vaasa – Varsova linja on saanut hyvän vastaanoton ja linjaa ajetaan edelleen seitsemänä päivänä viikossa vuoden ympäri.
– Tänä vuonna lisätyistä kolmesta linjasta kaksi on jo olemassa ja kolmas on pian toiminnassa. Näillä neljällä linjalla pääsee Suomesta viiteen maahan, Zelewska kertoo.
Nyt avattuja uusia reittejä liikennöi Flixbusin liettualainen ja virolainen yhteistyökumppani. Zelewska kertoo, että linjat ovat jatkoja jo olemassa oleviin linjoihin.

Uudet reitit tarjoavat myös lentokenttäyhteyksiä 

Flixbussin uusien reittien myötä avautuu yhteys Helsinki-Vantaan lentokentälle niin Suomesta, kuin Virostakin. Koronan jälkeen yhteyksiä lentokentälle etenkin Jyväskylän ja Lahden suunnasta on ollut heikosti ja uudet vuorot tarjoavat nyt kaksi yhteyttä päivässä.
– Tarjoamme lähtöjä Helsinki-Vantaalta eri aikoihin päivästä ja lisäämme varmasti jatkossakin lentokenttäyhteyksien määrää, Leman kertoo.
Flixbusin reittiverkosto tavoittaa uusien avauksien myötä yhteensä 22 kaupunkia Suomessa aina Rovaniemeltä Helsinkiin. Zelewskan mukaan Flixbus on havainnut, että heidän liiketoimintamalli toimii hyvin myös Suomessa. Tämän myötä kaikkia nyt ajettavia linjoja liikennöidään viikon jokaisena päivänä.
Flixbus tarjoaa yhteyksiä myös erikoisemmilla reiteillä ja pienempiinkin kaupunkeihin. Esimerkiksi Hyvinkäältä pääsee nyt suoraan bussilla Tampereelle ja Liettuaan. Uudet vuorot parantavat yhteyksiä myös Itä-Suomessa. Esimerkiksi Joensuun ja Jyväskylän välillä, jossa Flixbus tarjoaa ainoan suoran päivittäisen yhteyden.

Uusia reittejä ja yhteistyökumppaneita on tulossa Suomeen 

Uusia reittejä Suomesta lupaillaan jo ensi vuodeksi. Etenkin yhteys Suomesta Ruotsiin kiinnostaa Flixbusia. Haasteeksi on Zalewskan mukaan noussut laivamatkan yhdistäminen bussilippuun, kun se vaatii yöpymistä laivassa.
– Linja on tulossa ennemmin tai myöhemmin, tokaisee Leman.
Suomessa laajentumisen myötä myös suomalaisen yhteistyökumppanin mukaan tulo näyttää todennäköiseltä. Tämä tarkoittaisi todennäköistä aiempaa enemmän Suomea puhuvia kuljettajia. Lemanin mukaan kiinnostuneita yhteydenottoja suomalaisista yhtiöistä on jo tullut Flixbussille.
Reittien pituuden ja liikennöitsijöiden ulkomaalaisuuden vuoksi on esimerkiksi Vaasa – Varsova reitillä on tullut jonkin verran palautetta kuljettajien kielitaidottomuudesta. Zalewska kertoo, että nyt osa virolaisen yhteistyökumppanin Suomeen liikennöivän linjan kuljettajista puhuu jo Suomea.

Suomen linjat ovat Euroopan mittakaavassa pitkiä 

Flixbusin uusimmat linjat Joensuusta Hampuriin ja Rovaniemeltä Krakovaan kestävät päästä päähän lähes 40 tuntia. Zalewskan mukaan linjat lukeutuvatkin Flixbusin Euroopan linjaston pisimpien joukkoon. Pitkille linjoille riittää kuitenkin kysyntää.
– Melkein jokaisella matkalla on joku joka matkustaa Vaasasta Varsovaan. Rehellisesti sanottuna en koskaan uskonut tätä, Leman totetaa.
– Krakova Rovaniemi linja on ollut kaikista odotetuin linjamme, linja on saanut media huomiota jo ennen sen aloitusta. Etenkin Krakovassa odotetaan suoraan yhteyttä Rovaniemelle myös Flixbusin henkilökunnan toimesta, Zaleswska kertoo.
Pitkät ja usean maan läpi kulkevat linjat vaativat myös työlään lupaprosessin. Zalewskan mukaan nyt syksyllä avattavien linjojen lupaprosessi on aloitettu jo viime syksynä.
– Haluamme myös mainita sen, että Suomi on maana poikkeuksellinen viranomaisten toiminnan osalta. Monissa maissa tiedon saaminen luvasta on vaikeaa ja lausunnon saanti kestää 60 päivää ja postin käsittelyajat päälle. Suomessa asiat hoituvat parissa viikossa sähköisesti, toteaa Leman tyytyväisenä.
– Olemme hakeneet lupia Puolasta 26 kuuteen maahan ja Suomi on ehdottomasti kolmen parhaan joukossa, Leman lisää.
Flixbus ei kerro minkäänlaisia lukuja matkustajamääristä, mutta uudet yhteydet tuovat Suomeen myös turisteja, jotka eivät muuten tulisi Suomeen. Leman kertoo, että Flixbusin kanssa on havaittavissa sama ilmiö kun halvoista lennoistaan tunnetulla Ryanairilla.

Flixbus kasvaa nopeasti myös maailmalla 

Euroopan lisäksi Flixbussilla on toimintaa myös Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, sekä Aasiassa. Lemanin mukaan uusimmat maat joissa Flixbus toimii ovat Chile ja Intia. Chilessä on käytössä myös sähköbusseja.
– Intian markkina on meille täysin erilainen, meillä on esimerkiksi makuubusseja, jotka eivät taida olla edes laillisia Euroopassa, Leman kertoo innoissaan.
Vahvasta kasvusta ja muuttuneesta maailmantilanteesta huolimatta Flixbus on onnistunut tekemään toista vuotta peräkkäin voitollisen tuloksen.
Bussiliikenteen ohella Flixbusin emoyhtiön konserniin kuuluu myös Flixtrain, jonka junaliikenne on kasvanut vahvasti Saksassa. Leman kertoo, että Flixtrain tavoittaa jo yli 80 kaupunkia Saksassa.
Lue lisää Flixbussin Suomen liiketoiminnasta ja laajentumisaikeista, sekä linja-autoista Charter Clubin vuoden neljännestä numerosta.

Kamila Zelewska ja Michal Leman. Kuva: Juho Käki

Olet osastossa uutiset. Artikkelitarinoihin pääset tästä.

Yhteistyökumppanimme
19 = Lahnajärvi 16.6.2024
Charterclub Finland