Norjalainen bussioperaattori Bussring aloittaa ensi talvena mielenkiintoisen yhteyden Tromssan ja Rovaniemen välillä.
Bussring-yhtiö tunnetaan hyvästä kalustostaan ja palveluistaan. Yhtenä tuotemerkkinä heillä on Arctic Route, joka tarjoaa elämyksellisiä matkatoimistopalveluita pohjoisissa maisemissa. Ensi talvena bussiyhtiö aloittaa uuden Tromssan ja Rovaniemen välisen yöliikenteen.

Bussringin tehokaksikko Henry Nyvoll (vas) ja Torbjørn Johansen. Kuva: Magne Håheim
Olemme tehneet pitkään yhteistyötä Eskelisen Lapin Linjojen kanssa, mutta tulevaksi talveksi tuomme uuden ja erilaisen yhteyden näiden kaupunkien välille, kertoo yhtiön perustaja ja kehittämispäällikkö Henry Nyvoll Charter Club -lehdelle.
Lapin matkailu etenkin kylmänä ja pimeänä vuoden aikana on kovassa suosiossa. Bussring yhdistää markkinaehtoisen kaukoliikenteen ja perinteisen turistimatkan uudella tavalla. Linjavuorolle on määritelty lähtöaika, mutta ei saapumisaikaa perille. Näin ollen reitin aikana voidaan pysähtyä esimerkiksi kuvaamaan revontulia tai muita maisemia. Reitti ei kulje ihan suorinta tietä Rovaniemen ja Tromssan väliä, vaan tekee pieniä maisemallisesti kiinnostavia koukkauksia. Kaupunkien välinen matka-aika ei ole se tärkein asia, vaan elämysmatkaaminen.
Yöyhteys on vaihtoehto hotelliyöpymiselle. Uusissa linja-autoissamme voi myös siis nukkua. Samalla matkalipun hinnalla tarjoillaan syötävää, juotavaa, muutamat lauttamatkat ja tottakai aamiainen, selittää yhtiön päivittäisistä operaatiosta vastaava Torbjørn Johansen.

Bussring käyttää jo Volvoja. Kuva: Magne Håheim
Bussring asettaa uudelle jokaöiselle yhteydelle kaksi upouutta ja erikoisvarusteltua Volvo 9700DD-kaksikerrosbussia. Vuoroa ajaa kaksi kuljettajaa. Matkat tullaan myymään verkkokaupoissa, ja todennäköisesti heidän oman sovelluksen kautta. Hinnoittelusta ei Bussringin herrat vielä osanneet tarkkaan sanoa mitään, mutta hinta lienee kilpailukykyinen hotellimajoittumiseen verrattuna.