Bussimyynnissä on nyt reipasta menoa

28.09.2024

28.09.2024

Artikkelit | Kimmo Wirén

Meille tärkeimmässä linja-automaailman tapahtumassa Jyväskylässä kesäkuussa vallitsi hyvä tunnelma. Ainakin omien aistimuksieni ja keskusteluihin perustuen. On selvää, että alallamme on kova investointitarve uuteen kalustoon. Jo viime vuonna aistin, että investointihalukkuutta on ja tänä vuonna oli merkkejä, että vihdoin on myös investointikykyä. Bussiyrityksemme ovat kaikki erilaisia ja sitä kykyä on monenlaista. Mutta.. suunta on onneksi ylöspäin investoinneissakin. Jos minä ahkeroin kesän aikana enemmän kuin koskaan aiemmin, niin parkkipaikoilla myös muut kuljettajat ja yrittäjät ovat sanoneet ihan samaa. Vilkkaus on näkynyt myös taukopaikoilla, bussimyyjien keskuudessa ja vierailukohteissa. Tämä varmasti auttaa kun kalustohankintoja päätetään.

Nostan vielä yhden, mutta merkittävän ongelman esiin. Sen nimi on käytettyjen eurokutosten saatavuus. Eurooppa on niiltä osin lypsetty kuiviin. Vain Norjasta viedään kaikki kymmenen vuotta vanhat linja-autot pois maasta, koska siellä ne ovat nykyään ongelmatapauksia. Norjassa ostetaan tilalle uusia, paikallispäästöttömiä linjureita. Esimerkiksi testaamaamme Yutong T15E:tä on Norjassa liikenteessä jo satoja yksilöitä ja lisää laivataan. Mutta mutta, ei Norjan hylkäämät ”käyttökelvottomat” bussit riitä koko Euroopan tarpeisiin.
Ongelma ei korjaannu vielä kymmeneen vuoteen. Kannattaa muistaa, että vuosina 2019 – 22 ei valmistettu yhtään uutta eurooppalaista linja-autoa, muuten kuin kaupunkien paikkuritarpeisiin. Tässä onkin kilpailuttajilla edessä se tosiasia, että enää ei voida vaatia mahdottomia. Eurokutosia seutu/kaukobusseja vaan ei ole nyt eikä seuraavaan kymmeneenkään vuoteen. Herätkää elyt ja seudulliset toimijat arkirealismiin.

Takana on vilkkain tilausajokesä ikinä. Seuraava sesonki tulevan talven Lapin matkailu. Lapissa näet ennustetaan vierailevan noin kaksi miljoonaa turistia. Miten kalusto ja kuljettajat saadaan riittämään? Millaisia vaatimuksia kalustolle ja kuljettajille asetetaan? Valvotaanko ajo- ja lepoaikoja, jotta kaikki saadaan kiikutettua turvallisesti ja laillisesti? Sama turismirysäys kohdistuu myös Norjaan ja Ruotsiin, joten nähdäänkö meidän Lapissa lisää Baltti-busseja?

Kimmo Wirén

Olet osastossa artikkelit. Uutistarinoihin pääset tästä.

Charterclub Finland
Evästeinfo
Charterclub Finland

Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka internet-selain tallentaa käyttäjän laitteelle tämän tekemän sivustovierailun yhteydessä. Evästeitä tallennetaan ainoastaan niiltä sivustoilta, joita olet käynyt katsomassa. Evästeisiin ei sisälly henkilökohtaisia tietoja ja ne ovat sivustojen kävijöille vaarattomia: ne eivät vahingoita käyttäjän päätelaitetta tai tiedostoja, eikä niitä voi käyttää haittaohjelmien levittämiseen. Käyttäjän henkilötietoja ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Evästeet vaikuttavat positiivisesti mm. käyttäjäystävällisyyteen, sillä niiden avulla valitsemasi sivusto avautuu jatkossa nopeammin vrt. ensimmäinen vierailukerta.

Evästeet voidaan ryhmitellä pakollisiin sekä ns. toiminnallisiin evästeisiin. Edelliset edesauttavat sivuston käyttäjäkokemusta sekä teknistä toimintaa, ja jälkimmäiset liittyvät mm. tuotekehitykseen, kävijämäärien seurantaan, mainonnan kohdentamiseen ja raportointiin.

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, joka on mahdollista sulkea pois päältä.

Pakolliset

Pakollisia evästeitä ei voi estää, sillä ne liittyvät tietoturvaan ja sivuston sujuvan teknisen toiminnan mahdollistamiseen.

Esim. sivustolla tarjotut sosiaalisen median jakonapit ovat oleellinen ja itsestäänselvä osa nykypäivän modernin sivuston teknistä rakennetta - siksi sosiaalisen median laajennuksia ei voi erikseen aktivoida tai deaktivoida. Jos haluat käyttää kyseisiä jakolinkkejä, hyväksyt samalla sen, että somepalvelujen ylläpitäjät saavat tapahtumasta tiedon jota he voivat yhdistää muihin toisaalta kerättyihin tietoihin.

Toiminnalliset evästeet

Tällä sivustolla on käytössä ainoastaan yksi erikseen lisätty toiminnallinen eväste Google Analytics, jolla seuraamme verkkosivuston vierailumääriä ja sivuston yleistä käyttöä. Eväste löytää vierailijan tietokoneen teknisen osoitteen (numerosarja) ja paikkakunnan jossa päätelaite sijaitsee, mutta se ei pysty tunnistamaan kuka henkilö konetta käyttää.